Tieteellistä toivoa luontotuskaan

Kiersin hiljattain pientä tiedemuseota. Hämärissä huoneissa upeat animaatiot elämästä saivat minut pysymään paikallani. Katselin elämänpuun kasvua siemenestä, yhteisestä bakteeri-sukulaisestamme. Elämä haaroittui uudelleen ja uudelleen, kunnes useita haaroja kuoli samanaikaisesti versoakseen taas kaikkiin suuntiin. Yhden haaran loppu tarkoitti viereisten haarojen purskahdusta kasvuun. Haluan, että tiedät: ei ole olemassa vain sukupuuttoaalto - sitä seuraa aina EVOLUUTIOAALTO. Kun elämän muodot typistyvät, ne vapauttavat tilaa ja resursseja evoluutiolle jatkaa liikettään uudenlaisten elämien muodoissa.

Tärkeää on nyt ja tänään: ihastella ja palvoa kaikkea sitä, mitä edellinen EVOLUUTIOAALTO on purskauttanut ympärillemme, hengittää omien tunteiden kanssa ja toimia liittolaisena meille elämälle. Tärkeää on mahdollistaa salaisia sopukoita, pieniä villipuutarhoja ja elämän turvasatamia mahdollisimman tiheään, jotta kaikensorttinen elämä voi jatkaa selviytymistään odotellessamme uutta elämän aaltoa.

Oli tuo oma lautta elämälle villiintyvä pikkupiha, ennallistettu suo tai ystävyyden rinki elämästä iloitsevien ihmiseläinten kesken, kaikki ovat voittoja.

Henkilökohtaisesti minulle yksi eniten toivonriemua tuottava yhdistymä Suomessa on Luonnonperintösäätiö. Heidän asianaan on turvata tulevaisuuteen niitä paloja, joita Suomen varsinaisesta luonnosta on olemassa. Ne palat toimivat myöhemmin ponnahduslautoina, kun evoluution uusi kierros aloittaa seuraavan loikan. Jonkinmuotoiset sukulaisemme ovat sitäkin tapahtumaa aistimassa. Lupaan.

Toivon sinulle toivoa,

elämältä elämälle,

Verna

PS. Keksin vaihtoehtoisen sanan EVOLUUTIOAALTO kuvaamaan ilmiötä nimeltä adaptiivinen radiaatio. Isoin kirjaimin, jotta tulisi vastapainoa puheelle siitä edeltävästä aallosta.